Kuulumisia

Nordic Showcase -tapahtumassa Suomea edustavat Tuuletar ja Antti Paalanen

Antti Paalanen

Ruotsissa 16.–17. maaliskuuta 2017 järjestettävän, uusinta pohjoismaista kansanmusiikkia ja maailmanmusiikkia esittelevän ammattilaistapahtuman Nordic Showcasen suomalaiset esiintyjät on valittu. Raati valitsi kahdenkymmenen hakijan joukosta Suomen edustajiksi Tuulettaren ja Antti Paalasen.

Tuuletar on nelihenkinen a cappella -yhtye, joka määrittelee tyylilajikseen ”vocal folk hop”. Tänä vuonna julkaistu yhtyeen ensilevy Tules Maas Vedes Taivaal on saanut kansainvälistä huomiota, kun se päätyi Euroopan levitykseen Nordic Notesin kautta ja sijoittui World Music Chart Europen vuosilistauksessa sijalle 12. Kalevalaista perinnettä, modernia yhtyelaulua ja beatboxia yhdistävällä musiikilla on jo runsaasti kansainvälisiä seuraajia: kuluneen vuoden aikana yhtye on kiertänyt esimerkiksi Saksassa, Unkarissa ja Japanissa. 

Antti Paalanen on vähärivisiä haitareita shamaanin ottein käsittelevä sooloartisti. Hänen intensiivinen esiintymisensä sekä muun muassa ”haitari-tranceksi” kutsuttu hypnoottinen musiikkinsa kerää kuulijoita yli genrerajojen. Euroopassa Westpark-levymerkillä vuonna 2015 julkaistu Meluta on Paalasen tuorein, hyviä arvioita saanut soololevy.

Nordic Showcase järjestetään nyt toista kertaa, ja kutsuvieraslistalla on useita merkittäviä eurooppalaisia festivaalivaikuttajia, levy-yhtiöiden edustajia, agentteja sekä mediaa. Kiertävää tapahtumaa isännöi ensi vuonna Helsingborgin kaupunki. Kaksipäiväisen pohjoismaisen showcasen (16.–17.3.2017) lisäksi ohjelmassa on seminaareja ja verkostoitumistapahtumia. Tapahtuma huipentuu lauantaina 18.3. järjestettävään Folk- och Världsmusikgalan -tapahtumaan, jossa Ruotsin maailmanmusiikkikenttä palkitsee vuoden huipputekijät. 

Katso myös

Muita kuulumisia