Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo 2015

create04. 10. 2016

Tuomas Ilmavirta & Jari Muikku
Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo 2015
Music Finland – Tunnuslukuja ja tutkimuksia 13, lokakuu 2016. ISSN 2243-0210.

Huomioi: Vuoden 2015 tietoja on tarkennettu takautuvasti päivittyneiden tietojen valossa 22.9.2017. Lopulliseksi arvoksi muodostuu 44,0 miljoonaa euroa.

Suomalaisen musiikkiviennin arvo oli viime vuonna 44,0 miljoonaa euroa. Aänitemyynnin vienti kasvoi lähes kolmanneksen vuodesta 2014. Samoin tekijänoikeustulot ulkomailta lisääntyivät lähes viidenneksellä. Myös musiikkialan startup-yritysten ulkomainen liiketoiminta kasvoi voimakkaasti: se lähes tuplaantui vuodesta 2014.

Elävän musiikin vienti on kaksinkertaistunut 2010-luvun aikana, mutta vuoden 2015 aikana sen kasvu hieman hidastui. Silti se on edelleen suurin musiikkiviennin ydinliiketoiminnan alue 11,8 miljoonan euron määrällään.

Viennin osa-alueiden jaottelu tehtiin musiikkiliiketoiminnan käytäntöjen perusteella. Alueita oli yhteensä viisi: elävä musiikki, äänitteet, tekijänoikeudet, muut vientitulot sekä muut tavarat ja palvelut.

Tänään julkaistun Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo 2015 -tutkimuksen tiedot keräsi ja raportoi Music Finland yhteistyössä Digital Media Finlandin kanssa.

PDF-julkaisu