Uuden Fast Track -kasvuohjelman ytimessä musiikkivientihankkeiden kehittäminen ja rahoitus

Music Finlandin kaksi vuotta sitten aloittama Fast Track -musiikkivientiohjelma laajenee tänä vuonna useammasta eri palvelusta koostuvaksi kasvuohjelmaksi

Music Finlandin uusi Fast Track -kasvuohjelma koostuu kolmesta kokonaisuudesta ja on suunnattu erityisesti musiikkialan yrityksille katsomatta musiikkigenreen. Fast Track -kasvuohjelman osiot ovat vientiartistijalostamo, vientistrategia ja vientiyrityshautomo. Näiden lisäksi myös vuonna 2017 aloitettu kärkitoimijoiden viennin tukemiseen tarkoitettu Fast Track -musiikkivientiohjelmajatkuu entisellään. 

Vientiartistijalostamo 

Vientiartistijalostamo on mentorointi- ja valmennuskokonaisuus lupaaville, kansainvälistä uraa aloittaville tai jo tekeville artisteille. Sen tavoitteena on kasvattaa kansainvälisesti kilpailukykyisten suomalaisten vientiartistien määrää. Vientiartistijalostamo on tarkoitettu vientiuransa alussa oleville (ensisijaisesti) pop- ja rock-genrejen artisteille ja yhtyeille. Sen ohjelma sisältää esimerkiksi valmennusta, toiminnallisia elementtejä (musiikintekeminen ja live-esiintyminen) sekä verkostojen kehittämistä. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä mm. Muusikkojen liiton kanssa. Vientiartistijalostamo toteutetaan syyskuun 2019 ja toukokuun 2020 välillä ja sen hakuaika on 6.5.–2.6.2019. Tarkemmat tiedot hausta tulevat sivuillemme toukokuun alkupuolella.

Yhteyshenkilö:
Niko Kangas (Vientipäällikkö, pop ja rock)
niko.kangas@musicfinland.fi
+358 (0)50 544 3312

Vientistrategia-ohjelma

Vientistrategia-ohjelma on suunnattu vientiä tekeville suomalaisyrityksille ja sen tavoitteena on vahvistaa ja laajentaa musiikkivientiyritysten menestyksekästä, kansainvälistä liiketoimintaa. Ohjelmassa tarjotaan yrityksille taloudellisen tuen ohella konsultaatiota vientistrategian toteuttamiseksi. Hakuaika ohjelmaan on 6.5.–2.6.2019. Tarkemmat tiedot hausta tulevat sivuillemme toukokuun alkupuolella.

Yhteyshenkilö:
Riku Salomaa (Tiimijohtaja, kansainvälistyminen)
riku.salomaa@musicfinland.fi
+358 (0)40 705 2606

Vientiyrityshautomo

Vientiyrityshautomo auttaa uusia, vientitoimintaansa aloittelevia yrityksiä liikeidean kehittämisessä ja kansainvälisen liiketoiminnan rakentamisessa. Hautomo pyrkii lisäämään vientiä tekevien yritysten määrää rohkaisemalla yrittäjyyteen ja kansainväliseen vientitoimintaan. Se on tarkoitettu uusille yrittäjille tai yrittäjyyttä suunnitteleville toimijoille, joilla on potentiaalinen, vientiin tähtäävä liikeidea. Hautomon sisältöön kuuluu esimerkiksi road mapin suunnittelu, apua rahoituksen hakemiseen, kontaktiverkostojen luominen alan toimijoihin ja rahoittajiin sekä käytettävissä oleva neuvonantajien ryhmä. Vientiyrityshautomo alkaa vuonna 2020, mukaan voit hakea jo syksyllä 2019.

Yhteyshenkilö:
Kaisa Rönkkö (Toiminnanjohtaja)
kaisa.ronkko@musicfinland.fi
+358 (0)40 8674216

Perehdy myös Business Finlandin kansainvälistymisen rahoitusmahdollisuuksiin

Music Finland järjesti infotilaisuuden Fast Track -kasvuohjelmasta tiistaina 26.2.2019. Tilaisuudessa oli paikalla myös Business Finlandin henkilöstöä kertomassa heidän tarjoamistaan kansainvälistymisen rahoitusmahdollisuuksista. Voit katsoa videotaltioinnin tilaisuudesta täältä.

Tutustu tukihaku-sivullamme kaikkiin kansainvälistymisen tukiimme sekä muihin musiikkialan toimijoiden kansainvälistymiseen soveltuviin tukimuotoihin.