Hip Hop Hotel 2022

Hip hop ja r&b ovat iso osa popin valtavirtaa. Millaisia ilmiöitä näistä genreistä nousee seuraavaksi Euroopassa? Eurooppalainen biisileiri Hip Hop Hotel on tarkoitettu hip hop- tai r&b-genreistä ponnistaville kirjoittajille ja artisteille. Leirille voi hakea niin artistina kuin biisintekijänä.

Ensisijaisesti kansainvälisen uransa alussa oleville kirjoittajille ja artisteille suunnattu leiri järjestetään Helsingissä, Suomenlinnan Studiolla 12.–14.12.

Hip Hop Hotel on erinomainen tilaisuus kehittyä kansainvälisten co-write -sessioiden tekemisessä ja rakentaa verkostoja ulkomaille. Leirin suomalaisosallistujat työskentelevät tiimeissä eri puolilta Eurooppaa saapuvien artistien ja tuottajien kanssa.

Hip Hop Hotel on sisartapahtuma jo vakiintuneelle Music Finlandin Song Hotel -leirille. Saksankieliseen Eurooppaan suuntautuneen Aus Finnland -kärkihankkeen aikana Music Finland järjesti hip hop -leirejä, joille osallistui mm. Hanybal, Greeen sekä Olson ja Kaas Die Orsons -yhtyeestä. Esimerkiksi Alman kansainvälinen ura on käynnistynyt yhdeltä näistä leireistä. Suomalaisista kirjoittajista Song Hoteliin ovat aikaisemmin osallistuneet esimerkiksi Axel Ehnström ja Tiina Vainikainen sekä kansainvälisistä tekijöistä Noonie Bao (jonka kirjoittamia kappaleita ovat levyttäneet mm. Charli XCX, MØ ja Katy Perry) ja Linnea Södahl (jonka portfoliosta löytyy mm. NEA:n Some Say ja Zara Larssonin Lush Life). Song Hoteliin viime vuosina osallistuneista artisteista muun muassa Halie, Novaa, Simonne Jones ja Lia D’Sau ovat julkaisseet leirillä kirjoitettuja kappaleita.

Hakeminen leirille

Leirille voi hakea mukaan tuottajana, artistina, toplinerina tai kirjoitustiiminä.

Hakemuksessa kysytään muun muassa biografiaa (sisältäen julkaisut) sekä haettavaa roolia kirjoitustilanteessa (artisti, track-tuottaja, topliner). Valinnoissa painotetaan erityisosaamista nimenomaan hip hop- ja r&b-genreissä. Valinnoissa otetaan huomioon myös yhdenvertaisuus ja diversiteetti.

Hae mukaan leirille viimeistään 1.11. tämän lomakkeen kautta.

Leirille valitaan hakemusten perusteella noin 10 suomalaista kirjoittajaa, painottuen artisteihin ja tuottajiin. Valintakriteerejä ovat kansainvälinen potentiaali sekä menestys Suomessa ja ulkomailla kyseisellä luovalla kentällä. Song Hoteliin voivat päästä myös kirjoittajat, joilla ei ole vielä kustannussopimusta tai manageria. Valinnat tehdään pian hakuajan päätyttyä.

Leirin osallistumismaksu on 150€ + alv 24% henkilöä kohden. Hinta sisältää studiovuokran ja ruokailut sekä hostellimajoituksen Suomenlinnassa.

Music Finlandin kansainväliset kirjoitusleirit

Music Finlandin kansainvälisiä kirjoitusleirejä on järjestetty vuodesta 2007 lähtien. A-Pop Castle ja Song Castle kuuluvat maailmanlaajuisesti Pohjoismaiden tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin yhteiskirjoitusleireihin.

Hip Hop Hotel on osa Music Finlandin teosviennin edistämisstrategiaa yhdessä teosvientituen, Biisiviennin vision sekä muiden biisileirien kanssa. Hip Hop Hotel on Music Finlandin järjestämän Song Hotelin sisartapahtuma, jonka tarkoitus on tukea eri genreistä ponnistavia uransa alussa olevia musiikintekijöitä. Uudella konseptilla pyritään tukemaan erityisosaamisen kehittymistä popmusiikin eri alagenreissä sekä laajentamaan leirien piiriin hakeutuvien tekijöiden monimuotoisuutta. Genreleireistä on aiemmin toteutettu jo EDM Hotel (2021) ja Rock Song Hotel (2022).