Tutkimuksen uutisia 1/2019

Sisällysluettelo

Vuoden 2019 ensimmäisessä Tutkimuksen uutisia -koosteessa on aiheina esimerkiksi äänitteiden kokonaismyynti, yhdenvertaisuus musiikkialalla, taiteilijoiden kansainvälinen liikkuvuus, sävellysopetuksen tutkimus sekä muita poimintoja musiikkialan tutkimuksesta.

Äänitteiden kokonaismarkkina kasvussa neljättä vuotta peräkkäin

Musiikkituottajien kansainvälinen kattojärjestö IFPI julkaisi huhtikuussa tuoreimmat tiedot globaalista äänitemarkkinasta. IFPIn Global Music Reportin mukaan äänitemyynti kasvoi vuonna 2018 lähes 10 prosentilla ja on nyt maailmanlaajuisesti 19,1 miljardia Yhdysvaltain dollaria (noin 17 miljardia euroa). Äänitemarkkina on kasvussa nyt neljättä vuotta peräkkäin, erityisesti enenevän suoratoiston ansiosta. Suoratoiston osuus oli nyt maailmanlaajuisesti lähes puolet kaikesta äänitemyynnistä, ja pelkästään maksullisten suoratoistopalveluiden osuus oli 37 prosenttia. Suoratoistopalveluita käytti vuoden 2018 lopussa 255 miljoonaa tilaajaa. 

Myös Suomessa äänitemarkkina kasvaa neljättä vuotta, ja kasvua edellisvuoteen verrattuna oli tullut lähes 11 prosenttia. Musiikkituottajat ry:n julkaisemien myyntitilastojen mukaan äänitteiden tukkumyynnin arvo oli vuonna 2018 50,5 miljoonaa euroa, ja esitys- ja tallennekorvaukset huomioiden kokonaisarvo oli 73,5 miljoonaa euroa. 

Kasvu näkyy muissakin Pohjoismaissa, mutta hiukan maltillisemmin. Tanskassa äänitemarkkina oli kasvanut kuudella prosentilla edellisvuodesta ja kokonaismarkkinan arvo oli nyt 582 miljoonaa kruunua (noin 78 miljoonaa euroa). Ruotsissa kasvua oli neljä prosenttia ja kokonaisarvo 1,5 miljardia kruunua (noin 140 miljoonaa euroa), ja Norjassa puolestaan kasvua oli alle 2 prosenttia ja äänitemarkkinan arvo nyt 741 miljoonaa kruunua (noin 76 miljoonaa euroa).

Äänitemarkkinaa kasvattaa Pohjoismaissakin nimenomaan suoratoiston vahva rooli. Suomessa suoratoistopalveluiden osuus markkinasta on kasvanut nyt 85 prosenttiin. Muissa Pohjoismaissa suoratoiston osuudet ovat vieläkin suurempia: Ruotsissa suoratoisto kattoi vuonna 2018 89 % äänitemyynnistä, Tanskassa 88 % ja Norjassa 87 %.

Lukuja voi verrata esimerkiksi suurimpaan äänitemarkkina-alueeseen Yhdysvaltoihin, jossa suoratoiston osuus kokonaismarkkinasta oli vuonna 2018 75 %. Koko äänitemarkkinan vähittäismyyntiarvo USA:ssa oli 9,8 miljardia Yhdysvaltain dollaria (noin 8,7 miljardia euroa).

Lue raportit ja tilastot: 

Kansainvälinen liikkuvuus kehittää taiteilijoiden työtä ja lisää työtilaisuuksia

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen uusin taiteilijabarometri keskittyy kysymyksiin taiteilijoiden kansainvälisestä liikkuvuudesta. Kyselyyn vastasi lähes 1000 taiteilijaa eri taiteenaloilta, ja sen perusteella liikkuvuus on monelle taiteentekijälle luonnollinen osa taiteellista toimintaa. Taiteilijat kokivat taiteilijaresidenssit ja suorat matka-apurahat tärkeinä erityisesti oman taiteellisen työnsä kehittämiselle ja toivoivat tukien jakamiseen lisää joustavuutta. Tukia jakavat organisaatiot puolestaan pitivät heille suunnatun kyselyn perusteella tukien tärkeimpinä tavoitteina työtilaisuuksien lisääntymistä sekä verkostoitumista. Paikallisuudella on kuitenkin nykyään yhä suurempi merkitys globaalisuuden rinnalla, ja taiteilijoiden vastauksissa näkyivät selvästi myös kansainvälisen liikkuvuuden ekologiset, poliittiset ja kulttuuriset ongelmakohdat.

Lue Taiteen ja kulttuurin barometri 2018 täältä

Sävellysopetusta tutkitaan ja kehitetään Yhdenvertaisesti säveltäen -hankkeessa

Keväällä 2019 käynnistyi Yhdenvertaisesti säveltäen -hanke, joka pyrkii vaikuttamaan taidemusiikin säveltämisen rooli- ja työnjakoihin, asenteisiin ja mielikuviin. Säveltämisen opetuksen ja mentoroinnin lisäksi hankkeen puitteissa tehdään tutkimusta ja tutkimukseen perustuvaa kehittämistyötä, joka kohdistuu alan koulutukseen ja pedagogisiin käytäntöihin. Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat Suomen Säveltäjät ry, Sibelius-Akatemian sävellyksen ja musiikinteorian koulutusohjelma sekä Music Finland ry. Yhdenvertaisesti säveltäen on osa Taideyliopiston taidekasvatuksen tutkimuskeskus Center for Educational Research and Academic Development in the Arts CERADA:ssa tehtävää tutkimusta.

Lue lisää Suomen Säveltäjien sivuilta


Poimintoja

  • Tilastokeskuksen mukaan konserteissa käyminen on nykyään entistä tavallisempaa. Erityisesti tekno-, hip hop- ja heavy metal-konserteissa kävijöitä on nyt runsaasti enemmän kuin vielä 2000-luvun alussa. Myös jazzin suosio on kasvanut, kun taas klassisen musiikin konserteissa käyminen on ollut vakaata jo pitkään. Lue lisää Tilastokeskuksen vapaa-ajan tilastoista. Koko raportti löytyy pdf-muodossa täältä

  • Cupore on tutkinut taide- ja kulttuurifestivaalien vaikuttavuutta opetus- ja kulttuuriministeriön harkinnanvaraista valtionavustusta saaneiden festivaalien osalta. Festivaalien vaikutukset ovat monimuotoisia, ja ne edistävät esimerkiksi luovaa työtä ja osallistumista sekä täydentävät tapahtumapaikkakuntiensa taloutta. Tutustu raporttiin Taide- ja kulttuurifestivaalien vaikuttavuus.

  • Musiikkituottajat – IFPI Finland ry on selvittänyt tasa-arvon toteutumista ja sukupuolista häirintää suomalaisissa levy-yhtiöissä. Jäsenyhtiöille suunnatun kyselyn perusteella musiikkiyhtiöt koetaan pääosin tasa-arvoisiksi ja turvallisiksi työpaikoiksi, joissa viihdytään pitkään. Lue tarkemmin Musiikkituottajien sivuilta.
  • Jari Muikku on selvittänyt Suomen tekijänoikeudellisen yhdistyksen tilauksesta luovien alojen tekijänoikeuteen perustuvia tulovirtoja vuonna 2017. Selvityksessä arvioidaan suorien tekijänoikeustulojen kokonaismääräksi 8,55 miljardia euroa, josta musiikin osuus oli 140,7 miljoonaa euroa. Suurimman osan tekijänoikeustulosta muodostivat ohjelmisto- ja tietokantateollisuus, joka tuotti 5,24 miljardia euroa. Lue raportti Direct Copyright Revenue Streams in Creative Industries in Finland.
  • Tuomas Auvinen on tutkinut Turun yliopistossa tarkastetussa väitöskirjassaan ”The Music Producer as Creative Agent” musiikkituottajan luovan tekijyyden muotoutumista tuotantoprosessissa. Tapaustutkimukset kohdistuvat sekä popin, rockin että klassisen musiikin äänitetuotantoihin. Tutustu väitöskirjaan täällä.
  • Teatterin tiedotuskeskus julkaisi toukokuussa tutkimuksen tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta esittävissä taiteissa. Kysely oli kohdennettu sirkuksen, tanssin ja teatterin parissa työskenteleville, ja tulosten perusteella räikeimmät epäkohdat esittävien taiteiden alalla liittyvät henkisen väkivallan ja syrjinnän yleisyyteen. Yleisesti ottaen esittävien taiteiden ala osoittautui luultua vähemmän tasa-arvoiseksi. Lue lisää raportista Valta, vastuu ja vinoumat.

Tilaa Tutkimuksen uutiskirje

Tilaa kahdesti vuodessa julkaistava tutkimuksen uutiskirje sähköpostiisi täältä.