Avainluvut ja kohokohdat

Table of contents

Music Finlandin vuoteen 2019 kuului uusia avauksia, kuten Fast Track -kasvuohjelman lanseeraus ja uusi tapahtumakonsepti Arctic Paradise Contemporary sekä yhden maailman suurimmista musiikkialan ammattilaistapahtumista rantautuminen Suomeen.

Avainlukuja 2019

Asiakaslukuja
Asiakasmäärät 2017–2019
Muita seurattavia avainlukuja
Asiakastyytyväisyys

Musiikkialan ja -viennin tuoreimpia avainlukuja

Musiikkiviennin arvo 2014–2018
Suomen musiikkiviennin kokonaisarvo 1999–2018
Popmusiikin teosvienti taulukkoina 2006–2018
Suomalaisen musiikkialan arvo taulukkoina
Suomen musiikkialan sektorit 2016–2018
Musiikkialabarometri

Kohokohtia 2019

Suomen messuosastolla riitti vipinää WOMEXissa. Kuva: Tomi Palsa

WOMEX käänsi maailmanmusiikin kentän katseet Suomeen

Kansan- ja maailmanmusiikin merkittävin kansainvälinen ammattilaistapahtuma ja showcase-festivaali WOMEX World Music Expo järjestettiin ensi kertaa Suomessa. 25 vuotta täyttänyttä WOMEXia vietettiin lokakuun 23.–27. päivinä Tampereella, joka on myös sen historian pohjoisin tapahtumapaikka.

WOMEXin järjestäjä on saksalainen Piranha Arts AG -yhtiö ja viime vuotisen tapahtuman kotimainen pääjärjestäjä oli tamperelainen Rockadillo Production Oy. Strategisen kumppanin roolissa Music Finland tuotti WOMEXin suomalaiseen musiikkiin keskittyneen avajaiskonsertin ja koordinoi pohjoismaista sekä Viron ja Liettuan musiikkia esitelleen Northern Connections -lavan yhdessä naapurimaiden vientitoimistojen kanssa. Lisäksi huolehdimme suomalaisen kansanmusiikkiosaamisen ja kotimaisten viejäyritysten näkyvyydestä ja palveluista tapahtumassa.

Vuoden 2019 WOMEXiin osallistui yli 2500 musiikin ammattilaista 83 maasta. Tampere-talossa, Hotelli Tornin Paja Kongressissa, Tullikamarin Pakkahuoneella sekä Klubilla tapahtuneessa showcase-ohjelmassa kuultiin yli 60 esitystä, joissa esiintyi yli 260 muusikkoa lähes 50:stä maasta. Suomalainen musiikkiala osallistui tapahtumaan laajasti, minkä lisäksi myös muista Pohjoismaista sekä Baltian maista nähtiin enemmän osallistujia kuin koskaan.


Arctic Paradise Contemporary esitteli suomalaista taidemusiikin osaamista ja verkostoi ammattilaisia

Ensimmäistä kertaa järjestetty nykymusiikin ammattilaistapahtuma Arctic Paradise Contemporary yhdisti genren kansainvälisiä vaikuttajia suomalaisten toimijoiden kanssa helmikuun alussa Helsingissä. Arctic Paradise Contemporaryn verkostoitumistilaisuudet, paneelikeskustelut, säveltäjäesittelyt sekä showcase-konsertit levittäytyivät neljän päivän aikana muun muassa helsinkiläiseen klubiympäristöön, taidemuseoon ja Suomenlinnan saaristomaisemaan. Valikoidusta showcase-ohjelmasta sekä Musica nova Helsinki -festivaalin konserteista koostunut musiikillinen osuus sisälsi kotimaisten muusikoiden ja ensemblejen sekä lukuisien solistien esityksiä suomalaisten nykysäveltäjien teoksista.  

Arctic Paradise Contemporaryn tavoite oli luoda uusia kansainvälisiä kumppanuuksia ja verkostoja, vahvistaa nykymusiikkitoimijoiden kansainvälistymistä ja tunnettuutta ulkomailla sekä antaa monipuolisesti kattava kuva Suomen kiinnostavimmista nykymusiikkitoimijoista. Ulkomailta paikalle saapui 15 nykymusiikin huippuammattilaista, mukaan lukien nykymusiikkifestivaalien ja ensemblejen taiteellisia johtajia. Katso tapahtumasta kuvattu aftermovie yltä!

Fast Track -kasvuohjelma esiteltiin keväällä

Music Finlandin vuonna 2017 aloittaman Fast Track -musiikkivientiohjelman rinnalle lanseerattiin keväällä 2019 Fast Track -kasvuohjelma, jonka muodostaa kolme uutta palvelua: vientiartistijalostamo, vientistrategia ja vuonna 2020 aloitettava vientiyrityshautomo. Nämä kolme kokonaisuutta palvelevat musiikkialan yrityksiä, artisteja ja yhtyeitä musiikkigenreen katsomatta. Uusien palveluiden lisäksi myös kärkitoimijoiden viennin tukemiseen tarkoitettu Fast Track -musiikkivientiohjelma jatkui entisellään. 

Fast Track -vientistrategia sisältää tukea vientiä tekevien suomalaisyritysten kansainvälistymisen investointeihin sekä apua kansainvälisen toiminnan kehittämiseen. Se on tarkoitettu suomalaisille vientiä tekeville yrityksille, jotka tähtäävät kansainväliseen kasvuun ja sillä tuetaan yritysten ja niiden edustamien artistien tai tekijöiden pitkäjänteisten strategioiden toteuttamista.

Fast Track -vientiartistijalostamon tapaaminen Music Finlandin toimistolla.

Fast Track -vientiartistijalostamo valmistaa potentiaalisia nimiä kansainvälisille markkinoille

Syyskuussa 2019 käynnistyi Fast Track -vientiartistijalostamo osana Fast Track -kasvuohjelmaa. Vientiartistijalostamo on uudenlainen konsepti Music Finlandin palveluiden joukossa ja sen tavoitteena on löytää ja valmentaa uusia, potentiaalisia pop- ja rock-nimiä vientikentälle. Kansainvälistä uraa aloittaville tai jo tekeville artistitulokkaille tarkoitettu yhdeksän kuukautta kestävä mentorointi- ja valmennuskokonaisuus keräsi liki sata hakijaa, joiden joukosta mukaan valikoitui kymmenen osallistujaa. Valitsijoina, puhujina sekä osallistujien henkilökohtaisina mentoreina toimii joukko suomalaisia ja kansainvälisiä musiikkialan ammattilaisia.

Vientiartistijalostamon tarkoituksena on auttaa osallistujia kehittymään artisteina ja lisätä heidän tietämystään kansainvälisestä musiikkialasta, sekä auttaa suomalaista musiikkialaa löytämään uusia, kansainväliseen uraan valmiita kykyjä. Elokuussa 2020 päättyvä Fast Track -vientiartistijalostamo toteutetaan yhteistyössä Muusikkojen Liiton kanssa.